Surma urheilupuiston maastossa

Tapahtumapaikka: Oulunkylä, Helsinki, 1981. Murhakävely-blogissa vieraillaan vanhoilla rikospaikoilla

Oulunkylän urheilupuisto kätkee sisälleen ikävän episodin vuodelta 1981. Silloin urheilupuiston läheisyydessä surmattiin nainen.

57-vuotias Elsa Argillander oli viettänyt uudenvuodenaattoa hengellisen seuran kokouksessa Hämeentiellä. Sieltä hän oli puolen yön aikoihin lähtenyt linja-autolla kohti kotiaan, joka sijaitsi Oulunkylän Patolassa. Hän jäi bussista pois Käskynhaltijantien ja Siltavoudintien risteyksessä, jossa oli silloin Kesoil-huoltamo. Paikalla sijaitsee edelleenkin huoltoasema ja kauppa.

Argillander lähti kävelemään bussipysäkiltä Kisällintielle, jossa hän asui. Matka ei ole pitkä, vain noin 500 metriä. Reitti kulki Oulunkylän urheilupuiston ja tekojääradan vierestä. Kotiinsa hän ei koskaan päässyt.

Argillander löydettiin seuraavana päivänä tekojääradan pukusuojan takaa surmattuna. Hänet oli pahoinpidelty kuoliaaksi ja käsilaukku oli varastettu. Oliko varkaus syynä tähän murhenäytelmään, jota poliisi ei ole kyennyt selvittämään?

Vaikka tapauksesta on kulunut jo nelisenkymmnetä vuotta, se on edelleen avoin.