Siivoojan ruumis pumppurakennuksessa

Tapahtumapaikka: Rajasaari, Helsinki, 1991. Murhakävely-blogissa vieraillaan vanhoilla rikospaikoilla.

Rajasaari on nykyään rauhallista ulkoilualuetta, jossa on muun muassa koirapuisto. Vuonna 1991 sieltä löytyi kuollut nainen.

Sunnuntaikävelyllä ollut pariskunta löysi 52-vuotiaan Eevi Peltosen ruumiin Sibeliuksen puiston edustalla sijaitsevasta Rajasaaresta helmikuussa 1991. Ruumis löytyi Rajasaaren sillan pielessä olleesta pumppurakennuksesta, jonka ovi oli jätetty auki. Jäätyneen ruumiin yläosa oli riisuttu ja Peltosta oli kuristettu.

Siivoojana työskennellyt Peltonen oli nähty työpaikallaan viimeksi 23. tammikuuta. Hänet tunnettiin ahkerana työntekijänä ja vilkkaana ihmisenä. Viikkoa myöhemmin hän vieraili ystävänsä luona Munkkivuoressa. Ystävä kertoi Peltosen olleen tällöin tolaltaan, mutta syytä tähän Peltonen ei kertonut.

Peltonen ei poliisin mukaan liikkunut ryyppyporukoissa, mutta tansseissa hän tykkäsi käydä. Hän soitteli myös senssilinjoille, joista etsi seuraa. Hänen tiedetään olleen yhteydessä ainakin rekka- tai linja-auton kuljettajaan.

Peltonen asui lähistöllä, Rajasaarentie 5:ssä. Poliisi piti mahdollisena, että hänet olisi surmattu jossain muualla ja ruumis olisi kuljetettu pumppulaitokseen.

Poliisi sai niukasti henkirikokseen liittyviä vihjeitä. Tapaus on edelleen pimeä.