
Jokainen hengenmenetys on turha, mutta aivan poikkeuksellisen turhaan kuolivat iäkkäät kultasepänliikkeen omistajat Töölössä vuonna 1983. Ryöstön yhteydessä surmansa saivat 86-vuotias Armas Taivainen ja hänen 80-vuotias vaimonsa Aino Taivainen.
Ryöstösurma paljastui, kun naapurissa sijainneen laukkuliikkeen myyjä kurkisti takaikkunasta kultasepänliikkeeseen ja näki rouva Taivaisen ruumiin lattialla ja avonaisen kassakaapin. Poliisit löysivät etuhuoneesta Armas Taivaisen kuolleena. Molemmat oli puukotettu hengiltä. Myöhemmin kiinni jäänyt surmaaja ei osannut selittää, miksi pariskunta piti tappaa. Hän olisi saanut ryöstösaaliin muutenkin.
Surmaajaksi paljastui 22-vuotias Kari Anselm Jokinen. Hänet pidätettiin pakomatkalla Forssassa ja tuomittiin vankeuteen 15 vuodeksi. Surmat tehdessään Jokinen liikkui vankikarkurin statuksella, sillä hän oli jättänyt palaamatta lomalta Riihimäen keskusvankilaan.
Kultasepänliikkeen kauppiaat olivat hyvin varovaisia eivätkä päästäneet ketä tahansa liikkeeseen sisään. Ensin piti soittaa ovikelloa, ja jos he totesivat vieraan luotettavaksi, vieras päästettiin sisään liiketilaan. Aino Taivainen oli yksin liikkeessä, kun hän avasi oven Jokiselle. Jokinen oli käynyt liikkeessä asiakkaana aikaisemmin, joten rouva Taivainen tunnisti miehen. Sillä kertaa Jokinen saapui ryöstöaikeissa ja surmasi ensin naisen. Kun mies tuli paikalle kymmenisen minuuttia myöhemmin, Jokinen surmasi hänetkin. Pariskunta ehti pitää liikettä yli 20 vuotta.
Jokinen oli tehnyt kaksoissurman myös muutama vuosi aikaisemmin. Vuonna 1980 Jokinen juotti isänsä ja tämän ystävän humalaan ja sytytti saunakamarin tuleen, jolloin molemmat miehistä menehtyivät. Palo ei kuitenkaan levinnyt alakerran saunakamarista muualle, joten koko muu perhe sai nukkua rauhassa. Vasta aamulla havaittiin, että kamari on täynnä savua ja miehet olivat siellä kuolleina. Arveltiin, että palo oli syttynyt tupakasta.
Huomiota herätti se, että Jokinen oli hetkeä aikaisemmin ottanut isälleen henkivakuutuksen, jossa hän oli toinen edunsaaja. Myös Hyvinkäällä sijaitsevan kotitalon palovakuutusta oli parannettu. Kuulusteluissa Jokinen puhui itsensä pussiin ja lopulta tunnusti sytyttäneensä palon.
Myöhemmin Jokinen vaihtoi sukunimensä Viitahongaksi. Nelinkertainen murhamies menehtyi unohdettuna ja hylättynä vuonna 2013 Kauhavalla. Hänen ruumiinsa löytyi erään asuintalon pihapiiristä. Poliisin mukaan ruumis oli ollut löytöpaikalla jo usean vuoden ajan. Kukaan ei ollut häntä kaivannut, eikä edes katoamisilmoitusta ollut tehty.