Rouva Holopaisen selvittämätön surma

Tapahtumapaikka: Bulevardin ja Fredrikinkadun risteys, Helsinki, 1974. Murhakävely-blogissa vieraillaan vanhoilla rikospaikoilla.

Eläkeläinen Aili Holopainen asui Vantaalla, mutta oli tullut Helsinkiin katsomaan sairaalassa ollutta miesystäväänsä. Sairaalasta hän oli mennyt Albertinkadulla sijaitsevaan ravintolaan.

Ravintolassa oli Leksaksi kutsuttu mies, joka oli nähty siellä usein ennenkin. Eräs asiakas kertoi, että Leksa oli tarjonnut hänen tyttärelleen 50 markkaa, jotta nainen lähtisi hänen kanssaan matkustajakotiin. Nainen oli kieltäytynyt, ja sen jälkeen Leksa iski silmänsä Holopaiseen.

Holopainen lähti ravintolasta Leksan seurassa noin kello 18 aikaan. Hieman myöhemmin Holopainen löydettiin haavoittuneena Bulevardin ja Fredrikinkadun kulmasta. Ohikulkijat löysivät hänet maassa makaamassa, hänen suustaan tuli vaahtoa ja rinnassa oli suureneva veriläikkä. Häntä oli isketty teräaseella rintaan. Holopainen menehtyi samana iltana Meilahden sairaalassa.

Leksan tuntomerkeistä kerrottiin, että hän oli noin 165 senttiä pitkä, osittain kalju ja hän käytti tummasankaisia silmälaseja. Häntä kuvailtiin myös herrasmiehen näköiseksi. Leksaa ei kuitenkaan surmaillan jälkeen tavoitettu.

Holopaisen tapaus on yhä avoin. Oliko Leksa murhaaja vai joutuiko nainen sattumanvaraisen ryöstöyrityksen kohteeksi?