Mies surmattiin massavasaralla seksikaupassa

Tapahtumapaikka: Sturenkatu, Helsinki, 1994. Murhakävely-blogissa vieraillaan vanhoilla rikospaikoilla.

Vallilassa Sturenkadulla on talo, jonka kivijalassa oli aikanaan seksikauppa. Siellä surmattiin mies keskellä kirkasta päivää tammikuussa 1994.

Paul Lahden surma on lähihistorian tunnetuimpia henkirikoksia, joka on yhä selvittämättä. 58-vuotias Lahti surmattiin vuonna 1994 Vallilassa seksikauppaan. Hänen tappamisessaan käytettiin useita eri aseita, muun muassa raskasta massavasaraa, jonka surmaaja jätti tekopaikalle. Erikoiseksi surman tekee se, että kaikki tapahtui keskellä päivää. Surman jälkeen tappaja sytytti Inarintien ja Sturenkadun risteyksessä olleen liikkeen tuleen.

Talonmies havaitsi sankan savun, ja palokunta tuli sammuttamaan paloa. We Sex Shop -kaupasta löytyi Paul Lahti surmattuna. Verta oli kaikkialla. Lisäksi huoneistossa oli jälkiä kamppailusta ja liikkeestä oli varastettu pieni summa rahaa.

Lahti ei omistanut seksikauppaa, mutta työskenteli siellä myyjänä silloin tällöin. Kukaan ei nähnyt tappajaa kovin selvästi. Se tiedetään, että poistuessaan liikkeestä hänellä oli yllään uhrin nahkatakki. Omansa hän jätti liikkeeseen. Hän oli arviolta noin 180-senttinen, 30-vuotias ja normaalivartaloinen.

Tutkintaa vaikeutti se, etteivät seksikaupan asiakkaat olleet halukkaita kertomaan poliisille tietojaan.

On uumoiltu, että surmaaja olisi saattanut erehtyä ja surmata väärän miehen. Alussa poliisi piti mahdollisena, että surmatyön teki kaksi henkilöä. Tappajaa ei ole tavoitettu.