
Rauhaisan Kaivopuiston idylli järkkyi tammikuisena päivänä 1926, kun Itäisellä Puistotiellä asunut jääkärimajuri Johan Leopold Knaapi surmasi perheensä ja itsensä Colt-pistoolilla. Knaapin perheeseen kuului vaimon lisäksi viisivuotias tytär ja neljän viikon ikäinen poika.
Perheen palvelijatar kertoi, että ilta oli ihan tavallinen. Kello seitsemän aikoihin perhe oli nauttinut päivällisen, jonka jälkeen rouva ja lapset olivat vetäytyneet makuuhuoneeseen. Majuri oli lähtenyt vielä kaupungille. Illalla palvelijatar oli vienyt vaimolle teetä makuuhuoneeseen ja lähtenyt nukkumaan.
Seuraavana aamuna palvelijatar oli saapunut jälleen töihinsä, mutta talossa oli epätavallisen hiljaista. Hän odotti kello 13 saakka, jonka jälkeen hän pyysi talossa asuvan kapteenin rouvan mukaansa, ja he menivät katsomaan oliko kaikki kunnossa. He näkivät majuri Knaapin makaavan salin lattialla verissään pistooli kädessä. Vaimo ja lapset olivat surmattuina vuoteissaan.
Viikko-Sanomissa kirjoitettiin tapauksesta:
– Aviopuolisoiden välillä oli vallinnut hyvät suhteen, minkä vuoksi teko näytti ensi aluksi selittämättömältä. Nyt on kuitenkin suoritettujen tutkimuksien perusteella selvinnyt, että majuri Knaapi oli tehnyt tekonsa mielenhäiriön valtaan joutuneena.
Helsingin Sanomissa julkaistiin asunnon pohjapiirros.
Knaapi oli syntynyt vuonna 1892 Kuhmalahdella ja vuonna 1894 syntynyt rouva Anni Knaapi oli kotoisin Rautalammilta.
Knaapi hakeutui vapaaehtoisena jääkäripataljoonaan Saksaan vuonna 1916 ja otti osaa Missen taisteluihin. Sisällissodassa hän taisteli muun muassa Vilppulan rintamalla ja Tampereella. Vuodesta 1921 lähtien hän toimi komentajana Autopataljoonassa Helsingissä.